Suomi Peat and Plants Oy valmistaa kosmetiikan raaka-aineita puhtaasta Suomen luonnosta. Tuotteiden valmistuksessa käytettävät raaka-aineet kerätään soilta, metsistä ja pelloilta. Tuoteperheemme pääraaka-aine on turve, mutta valmistamme tuotteita myös muun muassa marjoista, mahlasta, männynkuoresta sekä pellavasta. Suomalainen luonto nähdään maailmalla puhtaan lisäksi myös varsin eksoottisena, sillä sen kasvikunta on hyvin erilaista verrattuna vaikkapa Etelä-Eurooppaan. Lisäksi sen selviytymistä pitkän routaisen talven yli pidetään ihmeenä.
Ankarien talvien seurauksena kasvit ovatkin valikoituneet niin, että ne pystyvät tuottamaan pitkien kesäpäivien aikana suuria määriä antioksidantteja ja muita arvokkaita yhdisteitä selviytyäkseen läpi haastavien sääolosuhteiden. Nämä yhdisteet tekevät kasveista myös kiehtovia raaka-aineita hyödynnettäväksi kosmetiikassa, sillä ne ovat tehoaineita, jotka ravitsevat ihoa suojellen sitä vanhenemiselta ja säilyttäen sen kimmoisana ikääntymisestä huolimatta.
Tuotteidemme teema on Nordic Beauty, ja se esiteltiin ensimmäistä kertaa kansainvälisillä kosmetiikka-alan messuilla Pariisissa huhtikuussa 2016.